Tukkien sisäänsyötön valvoja
Veijo Höök, Vilppulan saha 

Monipuolinen saha-alan osaaja Veijo Höök työskentelee Vilppulan sahalla tukin syötön valvomotehtävissä. Tukin sisäänsyötössä mitataan tukit ja syötetään latva edellä sahalinjalle sahattavaksi. Veijo on pitkän työuransa aikana työskennellyt miltei kaikissa sahan työpisteissä aina puutukkien lajittelusta terähuoltoon.

”Työskentely mekaanisen metsäteollisuuden parissa on muuttunut paljon yli kolmenkymmenen vuoden aikana. Ennen sahatyöläiset olivat pitkälti oman onnensa nojassa, työ- ja suojavarustuksesta ei ollut tietoakaan. Nykyisin työhyvinvointiin ja –turvallisuuteen panostetaan todella paljon. Työnantaja kannustaa myös jatkuvaan kehittymiseen. Kun olin kasvattanut kolme lastani aikuisikään saakka, päätin lähteä suorittamaan työn ohessa saha-alan ammattitutkintoa. Opiskelu avasi kokonaisvaltaisemman kuvan sahan toiminnasta.  Kipinä opiskeluun kyti sen verran, että jatko-opinnot sahamestariksi ovat parhaillaan työn alla.”

Työnsä parhaimmiksi puoliksi Veijo kehuu hyvää yhteishenkeä työporukan kesken. Myös omaan työhön ja koko tehtaan toimintaan voi vaikuttaa. Työkokemus ja opiskelu ovat antaneet erinomaiset eväät jatkuvaan parantamiseen. Veijon tarkat havainnot ja tuotannon asiantuntijuus ovatkin tuoneet hänelle jo useamman aloitepalkkion!

Katso myös
Selaa tuotteita

Tulosta